Asemuseo

Kun maatalousmuseon toinen vaihe oli saatu päätökseen 1989, ilmeni pian lisärakennustarvetta, kun kotiseutuyhdistys sai Irjanteella asuvalta Toivo Vaaltolta lahjakirjan, jossa luki seuraavasti:

”Lahjoitan täten Eurajoen kotiseutuyhdistykselle kokoamani ja omistamani asekokoelman – seuraavin ehdoin.”

Ehdoissa todettiin muun muassa, että kokoelma on sijoitettava Irjanteen museoon, pidettävä yhtenäisenä ryhmänä ja sitä varten on rakennettava koko vuoden lämpimänä pysyvä tila, joka on suojattu tulipalolta ja varkauksilta. Lisäksi Vaalto pidätti itselleen oikeuden lainata käyttöönsä jokin ase halutessaan ja hyväksyä mahdollinen rakennussuunnitelma.

Tilat maan alle

Asemuseon tilat päätettiin rakentaa maan alle, koska maan päälle tuleva tila koettiin maisemaan sopimattomaksi ja häiritsevän myös kirkon näkymistä Huhdantien suuntaan. Tuomo Jalonen teki piirustukset ja urakka päätettiin teettää Rakennusliike Markku Laakeristolla. Eurajoen kunta tuki hanketta 150 000 markalla, sillä ehdolla, että kotiseutuyhdistys luovuttaisi asekellarin tarvittaessa väestönsuojelun johtokeskukseksi. Loput tarvittavista rahoista lainattiin pankeista.

4.10.1990 allekirjoitettiin asemuseon rakennusurakkasopimus Rakennusliike Markku Laakeriston kanssa. Henkilöt vasemmalta: Heimo Junnila (museoidenhoitokunnan pj), Antti Norokallio (museotoimikunnan pj), Markku Laakeristo (istumassa), Kauko Kaunisto (museotoimikunnan sihteeri), Tuomo Jalonen (rakennuksen suunnittelija), Anja Tuominen (yhdistyksen pj) ja Paavo Kallikari (yhdistyksen sihteeri.)

Maanalaisen rakennuksen kooksi tuli 60 neliötä ja siihen tehtiin maan päälle porrashuone ja  WC-tilat. Kellarimuseon sisustustyöt tehtiin talkoilla. Eurajoen Säästöpankki lahjoitti isojen lasivitriinien lasit. Esineitä asemuseossa on kaikkiaan noin 330, joista ampuma-aseita noin 150.

Aseiden lisäksi museossa on muuta sotaan liittyvää esineistöä ym. pikkuesineitä. Toisessa huoneessa on pidetty myös vaihtuvia näyttelyitä kuten kotien tekstiilit, ruokailu- ja ruoanvalmistusesineet ja kastepuvut. Rakennus tuli maksamaan noin 327 000 markkaa ja se valmistui marraskuussa 1991. Avajaiset pidettiin 30.7.1992.

Kaikki ampuma-aseet on ampuma-aselain mukaisesti deaktivoitu.

Alla kuvakaruselli, klikkaa nuolta oikealla tai pikkupalloja alhaalla ja sitten kuvaa, niin se suurenee!