Muu julkaisutoiminta

Eurajoen pitäjänkirja

Ensimmäinen yhdistyksen kirjajulkaisuista oli Eurajoen pitäjänkirja, joka ilmestyi vuonna 1977. Se sai alkunsa, kun yhdistys otti puheenjohtaja Antti Kylänpään johdolla yhteyttä professori Päiviö Tommilaan, joka suostui kirjahankkeeseen. Kirjaan haluttiin tallentaa Eurajoen historiaa eri aloilta, ja siihen saatiin artikkeleja hyvin monipuolisesti. Kirja sisältää artikkelit kaikkiaan 15 eri kirjoittajalta ja ne käsittelevät mm. Vuojoen kartanoa ja kartanoaikaa, maataloutta ja muuta elinkeinoelämää, kuten kauppaa, kalastusta ja teollisuutta, kunnallishallintoa, kansanopetusta sekä Eurajoen seurakuntaelämää. Kirjassa on 449 sivua ja tekstejä ovat Tommilan lisäksi kirjoittaneet mm. Juhani Roiha, Frans Nummi, Hannu Arve, Raimo Salokangas ja Päivikki Suojanen. Kirja on loppuun myyty.

1994 yhdistyksen perinnetoimikunta, johon kuuluivat Paavo Kallikari, Anja Tuominen, Maissi Paloheimo ja Esa Tapani, keräsivät aineiston ja toimittivat kirjan Eurajoen suojeluskunta 1917-1944 ja Eurajoen lotat 1919-1944. Kirja on historiikki kummankin järjestön toiminnasta Eurajoella. Kirjaa saa edelleen ostaa 5 euron hintaan.

Pitsinen kädentaito-kirja

”Pitsinen kädentaito -isoäitien pitsejä Eurajoelta” on Auli Hannilan toimittama ja se on ilmestynyt vuonna 2003. Kotiseutuyhdistyksen jäsenet Leena Heikkilä, Marja-Riitta Kopra ja Anja Tuominen suorittivat eurajokelaisten, ennen 1950-lukua virkattujen pitsien keruun osana Vältti-maaseutuperinteen elvytyshanketta.

Kotiseutuyhdistyksen yhteistyökumppanina kirjaprojektissa oli Eurajoen Kristillinen Opisto, jossa suoritettiin töiden taltiointityö. Keräys tuotti kaikkiaan 330 kpl pitsejä noin 30 eri taloudesta. Nuorimmat pitsit ovat 1950-luvulta ja vanhimmat jopa 1850-luvulta. Kaikki mallit on kuvattu ja digitaalisesti dokumentoitu sellaiseen muotoon, että tottunut tekijä pystyy ne virkkaamaan. Kirjaan on valittu jokaiselta tekstiilin omistajalta vähintään yksi pitsi ja kirjan tekijä on antanut niille nimet. Toimituskuntaan kuuluivat Leena Heikkilä, Marja-Riitta Kopra, Katri Tammelin, Jukka Tamminen, Anja Tuominen ja Ansa Vanha-Rauvola. Kirjassa mallina toimi Mari Mattila ja kuvaukset tehtiin Männistön tilalla. Kirjaa saa edelleen ostaa 5 euron hintaan.

Dvd-tallenteet

1990-luvulla, kun video- eli vhs-laitteet yleistyivät kodeissa, yhdistys julkaisi kaksi videota, jotka on taltioitu myös dvd-levyiksi. Ensimmäinen oli nimeltään Kuvauksia vanhoista työtavoista ja se esitteli, kuten nimikin kertoo, vanhoja työtapoja, kuten maidon kirnuaminen, ruisleivän valmistaminen, lampaan keriminen ja pärekaton tekeminen. Vastuuhenkilönä oli Paavo Kallikari, joka järjesteli kuvaukset. Toinen, 1993 valmistunut tallenne oli nimeltään Luontokuvia Eurajoelta, ja sitä varten kuvattiin erilaisia paikkoja ja maisemia, joita Kallikari esittelee.

Kotiseutulehti

Vuodesta 2010 lähtien jäsenet ovat saaneet kotiinsa kahdesti vuodessa Kotiseutulehden, eli 4-16-sivuisen kotiseutuyhdistyksen tiedotteen, jossa on kerrottu tulevista tapahtumista ja muita yhdistyksen kuulumisia. Lehteä on toimittanut Leena Falttu. Keväästä 2018 lähtien lehteä on tehty yhdessä Luvia Seoran kanssa ja jaettu myös Luvialle. Luvia Seoran sihteeri Matti Luotola on tehnyt lehden taiton ja ottanut kansikuvat.

Eurajoki-ryijy

Eräänlaisena julkaisuna voidaan pitää myös Eurajoki-ryijyä, johon innoitus saatiin vanhasta eurajokelaisesta Tulppaani-ryijystä, joka oli kudottu 1800-luvulla. Alkuperäinen ryijy löytyi tamperelaisesta museosta ja se mallinnettiin ja kudottiin Eurajoella uudestaan vuosina 2004-2005. Pääkutojana toimi Helena Uusi-Uola. Ensimmäinen ryijy on nykyään Vuojoen kartanon seinällä, ja muitakin ryijyjä on mallin mukaan kudottu.

Ryijyä saa ostaa valmiina tai tarvikepakettina, sitä myy Taito Pirkanmaan verkkokauppa, löytyy hakusanalla Eurajoki, tai voi kysellä Leena Heikkilältä.